Eli perjantaina meillä oli Cruisessa vuoden viimeinen ratsastustunti. Oli koulua, ja menin suomenpienhevosruuna Patulla. Tänä syksynä olen ratsastanut Patulla muutamia kertoja ennenkin, joten aika hyvin ja luottavaisin mielin lähdettiin tunnille. Patulla on ollut tapana tuijotella ja oikoa maneesin päätyjä, mutta muuten se on todella mukava. Ei pukittele, ei tee mitään muutakaan ylimääräistä.. :D
Vanha kuva Patusta |
Alkukäyntien jälkeen tunti aloitettiin tekemällä maneesin kumpaankin päätyyn pääty-ympyrät kevyessä ravissa. Patu ravasi ihan mukavasti, ja pääty-ympyrätkin saatiin tehtyä, vaikka Patu hieman puski sisäpohjetta vasten. Patu tuntui jo heti alkuun paljon mukavemmalta kuin edellisellä kerralla, eikä se yrittänyt niin paljoa oikoa. Toki asiaan auttoi myös se, ettei katsomossa ollut ihmisiä... Jonkin ajan päästä tehtävään lisättiin laukannosto ympyrän avoimella sivulla. Laukkaa jatkettiin kulman läpi pitkän sivun puoleen väliin. Saatiin Patun kanssa muutamia aika hyviä nostoja. Koskaan ennen ei ole Patun kanssa tuntunut siltä, että oikeasti ehkä jopa osaisin jotain... :) Vaihdettiin suuntaa, ja otettiin samaaa pääty-ympyrä tehtävää ravissa. Toinen suunta tuntui vaikeammalta, enkä oikein osannut ratsastaa siihen suuntaan.. Jonkin ajan kuluttua nappulat rupesivat löytymään uudestaan, ja loppuviimeksi tähänki suuntaan sujui yllättävän hyvin.
Patu jaAnnika viime keväänä |
Tunnin loputtua hoidin Patun pois. Poika oli ihan hikinen, ja piti laittaa paksu loimi. Cruisessa tuntihepat nimittäin asuvat pihatoissa. Hevosille annetaan myös melassivettä tunnin jälkeen.
Vuoden viimeisestä ratsastustunnista jäi todella hyvät fiilikset, sillä tämä tosiaankin oli onnistunein tunti Patulla. En ole koskaan oikein osannut ratsastaa sillä, mutta nyt tuntui että olisin ehkä saattanut oppiakkin jotain Patusta... No, katsotaan miten Patun kanssa menee sitten Cruisen joululoman jälkeen, jos ylipäätään saan ratsastaa sillä..
~Elli
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti